matkalla

matkalla

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kotona oloa ja matkustamista ajatuksissaan voi tehdä samaan aikaan,
mietin
 kun katselen sängystäni ikkunan takana taivaanrantaa piirtelevää rakasta vaahteraa
se saa joka päivä taakseen uskomattoman kauniita värejä,

unissani

peiton alla torkkuessani samalla kun niistän kevätflunssa
lukiessani,
Heli Laaksosen runot ovat vieneet minut mennessään,
(hän on tulossa Helsinkiin kirjastokierrokselle -jipii 5.5. Lauttasaaren kirjastoon mm)

kuunnellessani matkalle lähtevän haaveita.

Pakkaan laukkuni joka päivä edelleen kuin ajatellen etten tiedä missä illalla sen puran.
Todellakin voi ja saa  oppia hitaasti.Hassua miten nopeasti taas oivaltaa sen mikä vei aikaa.
On hyvä olla myös itselleen lempeä.
Odotan ylihuomenna vihdoinkin alkavaa toukokuuta.
Ajatuskin hymyilyttää.
Ajatus sinulle ystäväni kevättuulen matkassa.Voi hyvin.




4 kommenttia:

  1. Heli Laaksonen on ihana :) Viime kesänä Kaustisella olin ihan myyty hänestä, oli juontajana Varsinais-Suomen maakuntakavalkadissa ja olisin voinut kuunnella häntä vaikka kuinka pitkään. Voi että, olisinpa vapaana, olisi hienoa päästä kuuntelemaan häntä kirjastoon, kanssasi :)

    Toukokuu, ihmettelen sitä, täällä on nyt lumi maassa!!!

    Halaus Maria, uskotaan lämpöön, ollaan lempeitä!

    VastaaPoista
  2. Uskotaan lämpöön ja kevään lupaukseen kesästä.Olisipa kyllä mainiota jos tulisit mukaan :D
    hauskaa vappua sinulle Satu kulta!

    VastaaPoista
  3. Lempeitä toukokuun tuulia sinulle Maria!

    VastaaPoista