Armo on sana joka on pujahdellut ajatuksissani tänä syksynä.Olen katsellut ja kuunnellut rakkaitani ja työn takia kohtaamiani uudenlaisella rauhallisuudella.Ihmetellen mistä levollisuus löysi minut.
On ollut uudenlaisia keskusteluita täysin vieraiden kanssa ,jotka ovat bussissa viereeni istahtaneet  tai kaupan jonoissa edessäni seisoneet.Keskusteluita ,joissa on ollut mukana viisautta, jota olen tutuilta ja vierailta kuullut- naurua jota olemme jakaneet siinä hetkessä joka tuli yhteiseksi.
Välillä ihmettelen ihan hiljaa,mistä tämä kaikki tulee?Mitä tapahtuu kun katse,hymy ja ohikulkenut hipaisevat pehmeästi hetkessä?
On helpottavaa ollut huokaista itselleenkin nyt en jaksa
Olisiko se sitä armoa myös itselleen?Rohkeutta  antaa valon kulkea erilaisissa hetkissä  -myös siellä meren tuoksuisessa rakkaiden lepopaikassa?
Rohkeutta ottaa aikaa ja tilaa itselleen.
Tässä on hyvä.