matkalla

matkalla

maanantai 26. tammikuuta 2015

Kirjoitan viime vuonna aloittamaani listaa asioista jotka ovat tulleet lähelleni niin ilahduttaneistakin kuin niistä ,joita pohdin ,en liikaa,mutta kuitenkin niin että löydän ajatuksen langan jolla ymmärrän kulkea eteenpäin.Tämä vuosi on näyttää kulkevan uudella tavalla nopeaan ja hitaasti.Vai kuljenko itse? En tiedä.Tuntuu siltä kuin tutut asiat olisivat keikahtaneet uuteen kulmaan ja minulle ei ole vielä selvinnyt kuinka sovittelen ne sopiviksi matkaani.
Varmaa on se ainakin se että pääsen laulamaan pitkästä aikaa kuorossa.Kirjoitan ranskaksi muistikirjaani-tosin monilla virheillä,mutta kuitenkin. Sain miehen syömään kasvisruokaa monen vuoden hiljaisen ,kasviksia lisään pataan ujuttamisen tuloksena .Jopa kyselemään niitä.Leivon leipää taas iltaisin perheelle.Se nousee kulhoissaan kuten ennenkin.Ja aamulla leipälaatikosta löytyy kannat.
Me nauramme taas paljon yhdessä viime vuoden alakulon jälkeen  arki-iltoina.He jotka  lähelläni ovat.Ja nauru on antanut kyyneleet joita on hyvä pyyhkiä hihaan.Yhteinen nauru on kirkastanut poikani katseen ,jolle oli kasvanut  jo liian aikaisin aikuisen huoli.
Minusta on tullut vuorostani monen vuoden jälkeen perheen pienin.Ainakin kooltani.
Osaan olla tekemättä mitään.Tosi hyvin.Ja rauhassa .Ja sen oppiminen on vienyt aika  kauan.

22 kommenttia:

  1. "Tämä vuosi on näyttää kulkevan uudella tavalla nopeaan ja hitaasti..."
    Niin tutun kuuloista, Maria!

    Voi kuinka tuntuu taas hyvältä olla terveenä! Raskaus tuo omat haasteensa, mutta enää ei ole pitkälti jäljellä. Masu on kuin puhkeamaisillaan oleva silmu. :)

    Onnellisia kevätpäiviä sinulle ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin iloinen että vihdoinkin alkaa olla teillä parempaa oloa♥
      Kerää nyt rauhassa voimia ja hyvää mieltä ennenkuin saat pikkuisimman syliisi.Helmikuun alkuun pieni pyrähdys sitten voikin jo kääntää ajatuksia yhä enemmän kevääseen.Kaikkea hyvää sinulle Kehrä kulta.

      Poista
  2. Minäkin olen perheen pienin, kohta... Kuulostaa ihanalta tuo ranskaksi kirjoittaminen -- oma isäni harrasti sitä pienenä koulupoikana 1930-luvulla ja sodan aikana, kirjoitti päiväkirjaansa aina milloin milläkin kielellä ja harjoitteli sillä tavalla...
    Naurussa on terapeuttista voimaa, toivoisin voivani useammin nauraa sydämeni pohjasta, olen sen taidon hieman unohtanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pitkään kirjoitellut ruotsiksi ja englanniksi nyt yht'äkkiä ranska alkoi nousta paperille:D
      nauraminen on vaikeaa alussa varsinkin jos sydämessä on ollut ja on iso suru mutta kun ensin varovasti aloittelee sitä että nauraa itselleen ja jokapäivän arjen hassuille sattumille se tulee kerta kerran jälkeen helpommin.Em usko sanontaan "tyhjän nauramisesta"ei nauru tee pahaa kenellekään.Paitsi silloin jos sen ajatus on satuttaa.ja silloin se ei ole oikeaa naurua.Tervetuloa pikkuisten naisten kerhoon

      Poista
  3. Minä odotan, että koska minusta tulee perheen pienin vai tuleeko...se on varmaan siinä ja siinä.
    Kivaa, että pääset kuoroon. Minä olin joskus nuorena ja oli oikeastaan tosi kivaa. Ja vau, kirjoitat ranskaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo laulaminen oli nuorena minulle tosi tärkeää baletin lisäksi ja toki laulan työssäni päivittäin .Nyt kuitenkin on ihanaa kun löytyi kuoro jossa saan olla mukana yhdessä laulamassa.
      Merci
      Kirjailijatar ja
      hyvää pian alkavaa helimikuuta!

      Poista
  4. Hei Maria! Onnea uudelle blogille. Eksyin (positiivinen yllätys) tänne himalaisen kommenteista. Olen viettänyt melkoista blogihiljaiseloa viime ajat. Nyt voisi taas herätä... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Linnea onpa mukava tavata pitkästä aikaa!Ja olen iloinen kun löysit tänne minä olen kurkannut sinua välillä ja ymmärrän opiskelukiireitä ja elämän sykettä nuorien kanssa hyvin.Ei kaikkea jaksa ja ehdi jotain jää usein vähän sivummalle odottamaan tuleeko sen aika uudelleen.Blogikin taitaa olla sellaisnen asia.Suljin uunini vuoden alussa tavallaan sen tie tuli päähänsä koska se kertoi ajasta joka oli rankkaa ja ihanaa mutta jota halusin katsella uudesta kulmasta.Taivaan tuulissa syntyi kuin saippuakupla -ilisesti yllättäen sillä luulin etten enää kirjoita mitää blogimaailmassa.myös minulla Talviuni aika alkaa olla lopuillaan joten pian varmasti tavataan.

      Poista
  5. Hieno teksti. Haluaisin niin oppia olemaan tekemättä mitään. Miten, haluaisitko Maria neuvoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitä vastaisin.Minä olen kulkenut syvään hengittämisen kautta rauhoittumiseen ja siihen etten stressaan asioita joille en ihan oikeasti voi mitään tai asioita jotka joka tapauksessa ovat edessä ja hoidettava.Siinä välissä kulkee hetki ja pysähtyminen jossa olen ja olen rauhassa tekemättä mitään suorittamista tai muuta.Nautin hetkestä jota en mittaa mitenkään.Annan luvan itselleni olla tyhjäkin.

      Poista
  6. Kirjoitat kauniisti. Niin paljon hyviä asioita elämässäsi. Kuvasi on kaunis. -Anne

    VastaaPoista
  7. Viimeiset pari riviä kauniin tekstin lopuksi ovat kuin levollinen hetki teekupin ääressä. Rauhoittava tuokio, ymmärrys.
    Minustakin on tullut taas perheen pienin :-) Elämä menee eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos himalainen ja kyllä elämä menee eteenpäin.Ihan pian helmikuun valo taas täällä.

      Poista
  8. En tiedä mistä olet tulossa, mutta suunta ja ajtukset tuntuvat hyviltä! Ja kuoro, olen itse täysin kuoroihminen, onnea löydöllesi! Kaikkea hyvää, Rosalia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ihmettelen mistä tulen :Dmutta aamuja ,jolloin paljain varpain haen hesarin postilaatikosta,niitä kohti ajatuksin nyt matkalla kun viikonloppua kohti viikko kääntyy taas kerran.Kiitos toivotuksistasi.Kaikkea hyvää myös sinun päivääsi.

      Poista
  9. Paljon sydämiä! Paljon!
    Vietän laatuaikaa itseni kanssa ja olen levoton: tämä auttoi. Kiitos.

    VastaaPoista
  10. Minusta ei ikinä tule perheen pienin, sillä kuopuksemme on kuin keiju.

    Elämä on iso juttu. Teki mieli alkaa pitää sellaista hyvin asioiden listaa, mutta sen sijaan istunkinkin päivisin tunteja puhelimessa kuuntelemassa keijun prosessointia asiassa, joka ajoi minutkin vähän ottamaan blogivapaata. Kohta lähdemme käymään, sillä nyt on pakko saada halata.

    Oi, ne itse leivotun leivän kannat! kun mammani leipoi, söin aina juuri ne kannat ihan lämpiniä ja voin kanssa.

    Laulaminen, kutominen, kokkaaminen...ne tuovat hyvän olon ja rentouttavat.

    Mitä ollaan opittu? Se, mikä on aina tiedettykin: Perhe on tärkein.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään eniten leivän kannoista:D ja lapsieni halaamisesta.Ihanaa kun olet siellä olet tärkeä myös minulle Leena.Ja kiitos kiitos sanoistasi.Tekivät hyvää.

      Poista